Vastamainos eli mainosparodia ottaa kantaa yhteiskunnan ongelmiin käyttämällä kieltä, jolla pyritään vaikuttamaan esimerkiksi kuluttajan asenteisiin tai kulutustottumuksiin. Ne kommentoivat usein kuluttajayhteiskuntaa ja maailmankaupan epäkohtia. Vastamainoksia voit löytää esimerkiksi Voima Kustannuksen Vastamainosgalleriasta. Vastamainoksista ja siihen liittyvistä tehtävistä voit lukea lisää esimerkiksi Eetin sivuilta.
Kategoria-arkisto:Yhteiskunnallinen osaaminen
31. Kansainväliset ja monikulttuuriset järjestöt
Tehtävän voi tehdä yksin, parin kanssa tai ryhmässä. Kansainvälisyys ja ihmisoikeudet kulkevat käsi kädessä. Yksi tapa edistää kansainvälistä ja eettistä toimintaa on toimia erilaisten järjestöjen kautta. Järjestöjen toimintaan osallistuminen on työkokemusta, josta voi olla hyötyä oman suunnan löytämisessä. Jos teette tehtävän yhdessä parin kanssa, keskustelkaa heränneistä ajatuksista tai esitelkää valitsemanne järjestöt toisillenne.
22. Näkökulmia liikkuvuuteen
Pohtikaa pareittain seuraavia kysymyksiä
7. Kielitietoisuus ja kapulakieli
Ryhmätehtävä a) Lukekaa Kalevan verkkolehdessä julkaistu artikkeli (Kaleva 18.10.2014): https://www.kaleva.fi/tama-tekstihirvio-saa-haukkomaan-henkea-oletko-tor/1926998. b) Artikkelissa mainitaan muutama esimerkki kapulakielestä, esimerkiksi ”Oikeusministeriön kansalaisyhteiskuntalinjauksessa pyritään tunnistamaan oikeusministeriön keskeisimmät yhteistyömuodot kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa sekä paikantamaan yhteistyön haasteet. Tavoitteena on kartoittaa hyviä käytäntöjä ja kehittää ministeriön toimintatapoja sidosryhmien kannalta avoimemmiksi sekä antaa virkamiehille käytännön työkaluja laadukkaaseen sidosryhmäyhteistyöhön. Oikeusministeriön kansalaisyhteiskuntalinjauksen pyrkimyksenä on luodaContinue reading “7. Kielitietoisuus ja kapulakieli”
15. Kielitaidon kuvaaminen
Ota esiin tekemäsi kartoitus kielivarannostasi Kaikki kielitaitoni. Kieli Syksy 2020 Syksy 2021 Syksy 2022 Kevät 2023Sijoita tämä sarake kieli-CV:seesi! Kotikieli / kotikielet Lisää tähän kuvaus osaamisesta (sanallinen ja EVK-taitotaso)Lisää myös tavoite: mitä haluaisit osata paremmin? … … Sanallinen kuvaus Taitotaso Koulun kieli A-kieli … … B-kieli … … (lisää kieli) … … Lukio-opintojesi aikana tuletContinue reading “15. Kielitaidon kuvaaminen”
17. Tavoitteiden asettaminen kielitaidolle (2/2)
Laadi miellekartta, jossa yhdistät tavoitteitasi ja tavoitteiden vaatiman kielitaidon. Minkälaisissa eri tilanteissa tarvitset kieltä? Mitä toivot tulevaisuudelta? Minkälaista osaamista tarvitset? Voit katsoa alla olevasta kuvasta mallia.
16. Tulevat kielitaitotarpeeni
Alla olevaan taulukkoon on täydennetty esimerkinomaisesti eri ammatteja ja koulutuksia. Täydennä taulukko omien ajatuksiesi tai suunnitelmiesi mukaan. Ammatti Koulutus Opinnoissa vaadittu kielitaito (kieli + taitotaso) Ammatissa vaadittu kielitaito Kaupallinen ala Tradenomi Kotimaiset kielet, englanti (B2) + 1 vieras kieli Kuvaus siitä, minkälaista kieltä tarvitaan. Täydennä esimerkiksi tekstilajeja (raportit , pöytäkirjat, tms.). Matkailuala Restonomi Tulkki KieliContinue reading “16. Tulevat kielitaitotarpeeni”
19. Monikielinen videohakemus
Etsi avoin työpaikka esimerkiksi TE-palvelujen sivuilta ja laadi sitä varten videohakemus, jossa esittelet itseäsi ja osaamistasi monikielisesti. Aloita video sillä kielellä, jolla työpaikkailmoitus on kirjoitettu. Muista kertoa myös kotikielistäsi ja kulttuurisesta osaamisestasi, jota olet kerryttänyt erilaisten kokemusten avulla. Opettajalle: Tehtävää voidaan käyttää moduulissa 6 suullisen kielitaidon todistusta varten annettavana suullisena näyttönä, yksilö- tai parisuorituksena.
18. Kansainvälisyys työelämässä
Ota esiin vastauksesi tehtäviin Kaikki kielitaitoni ja Kulttuuriosaamiseni.