Teksti on kuudes osa blogisarjaa Mihin kielitaito jäi? Muut blogitekstit löydät aihetunnisteella #miksikielet.
Synnyin Vantaalle ainoana lapsena. Äitini on venäläinen ja isäni suomalainen. Isän työn vuoksi muutimme edestakaisin Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Ennen kuin täytin 7-vuotta, asuimme Moskovassa, Pietarissa ja Jurmalassa, nykyisen Latvian alueella. Olin kaksikielinen, mutta puhuin sujuvammin venäjää, koska suurimman osan päivästä vietin äitini kanssa, joka puhui kanssani vain venäjää. Kielitietouteni kehittyi hyvin aikaisin, sillä vanhempani kommentoivat usein, kuinka sanoin jonkun sanan tai lauseen suomeksi ”venäläisittäin” tai toisinpäin. Varsinkin äiti entisenä venäjän kielen opettajana panosti paljon minun venäjän kielen oppimiseeni.
Ensimmäinen kosketukseni englannin kieleen oli, kun äiti laittoi minut englannin kielen kerhoon Pietarissa. Muistan hämärästi, kuinka opettelimme talosanastoa ja kuinka esitimme englanninkielisen näytelmän vanhemmille.
Alakoulussa sain aluksi tukiopetusta suomen kielessä, mutta koska olin ahkera opiskelija, melko nopeasti puhuin jo sujuvampaa suomea kuin venäjää. Kolmannella luokalla aloitin A-englannin opiskelun, joka oli alkuun helppoa minulle, sillä olin ollut jo englannin kielen kerhossa Venäjällä. Myös kiinnostukseni populaarikulttuuriin innosti minua opiskelemaan englantia myös vapaa-ajalla.
Viidennellä luokalla aloitin A2-kielenä ranskan, jonka opiskelua olin jo odottanut, sillä mielestäni ranskan kieli kuulosti erittäin kauniilta. Seitsemännellä luokalla aloitin ruotsin kielen, mistä olin myöskin hyvin innostunut. Jatkoin myös alakoulussa aloittamiani kielten opiskelua.
13-vuotiaana vuokrasin espanjalaisen elokuvaohjaajan Pedro Almódovarin elokuvan ”Kaikki äidistäni”. Elokuvan tarina, kieli ja Espanjan värimaailma lumosivat minut. Otinkin kahdeksannella luokalla vielä yhden valinnaisen kielen, espanjan. Muistan kuitenkin, että espanjan kielen opettajani yläkoulussa ei ollut motivoiva, mikä harmitti minua paljon. Opettajan motivointi kielen opiskeluun on erittäin tärkeää, olen oppinut tämän myös oman opettajaurani aikana.
Halusin mennä johonkin lukioon, missä voisin parantaa englannin kielen taitoani. Pyrin Ressun lukion IB-linjalle, jonne en päässyt ja Suomen englantilaisen koulun lukioon, johon pääsin. Englantilaisen koulun lukiossa noin puolet opetuksesta oli englanniksi, mikä oli minulle haastavaa aluksi sillä olin käynyt koulua aiemmin vain suomeksi. Sopeuduin kuitenkin hyvin kansainväliseen yhteisöön mikä koulussa oli, ja nautin haasteesta mitä opiskelu englanniksi minulle antoi. Jatkoin myös ranskan, ruotsin, venäjän ja espanjan opiskelua. Kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa äidinkielenä suomen ja viisi vierasta kieltä. Olen hyvin tyytyväinen, että niin tein.
Koska olin päättänyt, että haluan hakea opiskelemaan espanjaa yliopistoon, menin abivuonna Helsingin yliopiston kielikeskuksen espanjan kursseille, jotta voisin kehittyä enemmän espanjan kielessä. Minulla piti olla B-suunnitelma, jos en pääsisi opiskelemaan espanjaa ensimmäisenä hakukertana, joten hain vapaaehtoisohjelmaan Espanjaan. En päässyt ensimmäisenä hakukerralla lukemaan espanjaa ja lähdin valmistuttuani yhdeksäksi kuukaudeksi Espanjaan pieneen Carrión de los Condesin kylään työskentelemään vapaaehtoisena vanhusten päiväkeskuksessa. Ihastuin espanjalaiseen kulttuuriin ja opin espanjaa vielä lisää. Pakko myöntää, että välillä aika kahden tuhannen asukkaan kylässä kävi kuitenkin pitkäksi.
Valmistauduin jo seuraavaan yliopiston pääsykokeeseen ja otin espanjan kielen yksityistunteja asuessani Espanjassa. Helpotuksekseni pääsin lukemaan espanjaa Turun yliopistoon, vaikka olin toivonut pääseväni opiskelemaan Helsinkiin. Otin sivuaineeksi venäjän, sillä osasin sitä jo ”valmiiksi” ja suuri osa venäjän kielen opinnoista olivat minulle hyvin helppoja. Yhden opiskeluvuoden jälkeen menin kesätöihin Espanjaan PortAventura-huvipuiston vieressä sijaitsevaan hotelliin. En ollut aikaisemmin ollut kosketuksissa latinalaisamerikkalaisiin, mutta hotellissa sain paljon argentiinalaisia työkavereita ja ystäviä jotka kertoivat paljon maastaan. Ihastuin argentiinalaisten tapaan puhua espanjaa ja opin paljon uusia sanoja. Päätin myös mielessäni, että kävisin Argentiinassa mahdollisimman pian.
Menin vuoden päästä vaihtoon vuodeksi Barcelonaan. Muutin Barcelonaan jo kesällä toiveenani löytää sieltä kesätyö. Yllätyksekseni ruotsin kielestä oli kesätyöhaussa apua. Huomasin työnhakuilmoituksen, joka oli kirjoitettu ruotsiksi. Ruotsalaisen omistama kahvila! Soitin kahvilan omistajalle, pääsin ”kokeilemaan” työtä heti ja sain paikan. Ennen itse vaihtovuoden alkua olin myös katalaanin kurssilla, mutta siitä ei oikein tullut mitään, sillä se oli niin lähellä espanjaa ja liian usein käytin vain espanjaa tunnilla. Barcelonassa kontakti Argentiinaan säilyi – kämppiksinäni olivat argentiinalainen ja espanjalainen nainen. Joululomalla matkustin vihdoin Argentiinaan tapaamaan ystäviäni.
Ennen espanjan ja venäjän opettajaksi valmistumista matkustin vielä Venäjän halki junalla, monissa entisen Neuvostoliiton maissa (näissä kaikissa pärjäsin venäjän kielellä) ja tein kolmen kuukauden matkan Latinalaisessa Amerikassa. Valmistumisen jälkeen pääsin työelämävalmennukseen Suomen suurlähetystöön Chileen. Jälleen kerran pääsin tutustumaan uuteen kulttuuriin ja erilaiseen tapaan puhua espanjaa. Työelämävalmennuksen jälkeen palasin Suomeen ja tein keikkatöitä koulunkäyntiavustajana. Sydän kuitenkin janosi vielä maailmalle.
Onneksi sain CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen kautta korkeakouluharjoittelupaikan Perusta ”Universal Student Exchange” -yrityksestä. Koska minulla oli jo tuttuja Perusta ja matkustuskokemusta sieltä, olin harjoittelustani hyvin innoissani. Koska tällä kertaa olin töissä puhtaasti perulaisten palveluksessa, kesti hieman sopeutua täkäläiseen työkulttuuriin mutta pärjäsin silti hyvin. Kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen palasin Suomeen, mutta ikävöin Peruun. Otin yhteyttä perulaiseen ihmisoikeusjärjestöön APRODEH:iin, sillä tiesin, että he ottivat vastaan harjoittelijoita ja vapaaehtoistyöntekijöitä. En saisi vapaaehtoisena mitään rahallista avustusta tai palkkaa, mutta päätin silti matkustaa jälleen Peruun. Parempi tehdä jotain kuin pyöritellä peukaloita Suomessa. Päätös oli todella hyvä, sillä järjestössä opin paljon Perun lähihistoriasta ja espanjan kieleni parani jälleen, koska yksi työtehtäväni oli puhtaaksikirjoittaa oikeudenkäyntejä (espanjaksi tietysti) järjestön lakimiesten avuksi. Työskentelin järjestössä puoli vuotta ja tutustuin ihaniin ihmisiin.
Perussa ollessani hain Ähtäristä kielten opettajan virkaa, jonka sain. Oli todella harvinaista, että jossain oli ylipäätään auki espanjan ja venäjän opettajan virka. Hieman jännitti, kuinka sopeutuisin pieneen kylään isoissa kaupungeissa asumisen jälkeen.
Nautin töistäni Ähtärissä, mutta joka vuosi espanjan ja venäjän kielen opiskelijoita oli yhä vähemmän. Työtuntini vähenivät ja tunsin, että en voinut käyttää Ähtärin töissäni tai vapaa-aikaani kaikkea potentiaaliani mitä minulla olisi. Kaipasin isompaan kaupunkiin tai ulkomaille. Plussana opettajan virassa oli se, että lomia oli paljon ja matkustin aina, kun siihen oli mahdollisuus. Kävin 1–2 kertaa vuodessa Latinalaisessa Amerikassa ja Venäjällä. Se, että pidin omaa kiinnostustani yllä vieraisiin kieliin ja kulttuureihin auttoi pitämään motivaatiotani yllä myös opetustyössä. Sain mahdollisuuden myös opettaa suomea toisena kielenä Ähtärin alakoulussa ukrainalaiselle ja suomalais-argentiinalaiselle tytölle. Kielitaito voi tulla siis hyödyksi mitä yllättävimmissä tilanteissa. Kerran tulkkasin päiväkodissa venäjästä suomeen afganistanilaiselle isälle, sillä hän oli asunut pitkään Venäjällä. Kerran Finnairin lennolla New Yorkiin lentohenkilökunta on pyytänyt minulta tulkkausapua.
Viiden vuoden opetustyön jälkeen pääsin vihdoin töihin Argentiinan suurlähetystöön Helsinkiin konsulipalveluvirkailijaksi. Tämä oli hieno kokemus, sillä vaikka minulla oli ollut paljon argentiinalaisia ystäviä ja olin käynyt Argentiinassa matkalla useamman kerran, tällä kertaa opin hieman täkäläisestä työkulttuurista. Vaikka ihastelen argentiinalaisten huolettomuutta, heidän kanssaan työskennellessäni aloin nähdä myös negatiivisia puolia heidän työkulttuurissaan, vaikka toki tässä voi olla myös persoonallisuuseroja (näin oli käynyt myös chileläisten ja perulaisten kanssa).
Tein englannin kielen perusopinnot Helsingin kesäyliopistossa töiden ohella ja nautin jälleen opiskelusta monen vuoden jälkeen. Puolen vuoden ajan luin myös persian kieltä Helsingin aikuisopistossa, sillä poikaystäväni on iranilainen. Tämän kielen opiskelu oli astetta haastavampaa ja hitaampaa, sillä minun piti opetella uudet kirjaimet. Onneksi samat kirjaimet ovat myös esimerkiksi arabian ja urdun kielissä, jos ikinä opiskelen niitä.
Olin jo vuosia hakenut töihin eri Suomen suurlähetystöihin maailmalla ja vasta työskenneltyäni yli reilun vuoden Argentiinan suurlähetystössä, minut valittiin konsulipalveluvirkailijaksi Suomen pääkonsulaattiin Hongkongiin. Tavoitteenani ei ollut lähteä nimenomaan Aasiaan, vaan olin kiinnostunut menemään töihin mihin maahan tahansa.
Olen ollut täällä nyt nelisen kuukautta ja aloittanut kantonin kiinan kurssin, sillä olen huomannut, että läheskään kaikki paikalliset eivät puhu englantia. Koska kantonin kiinassa on yhdeksän eri toonia, on tämäkin aivan uudenlainen kieli opetella. Kursseilla opetetaan puhekieltä, ei kirjoitusmerkkejä. En usko, että edistyn kantonin kiinan kielen opettelussa kovinkaan paljon, mutta jo se, että pystyn hississä tai vaihtamaan lyhyesti kuulumisia paikallisten kanssa, antaa minulle iloa arkeen ja näyttää paikallisille, että olen kiinnostunut heidän kulttuuristaan. Iloitsen myös, kun tunnistan erillisiä sanoja paikallisten puheesta.
Tulevaisuuden tavoitteitani on vielä saada virka Suomen Ulkoasiainministeriön palveluksesta ja tutustua moniin uusiin maihin, saada englannin opettajan pätevyys ja työskennellä vielä kielten opettajana Suomessa ja/tai ulkomailla. Monipuolinen kielitaito ei yksinään välttämättä auta löytämään töitä, sillä minulla on myös kokemusta siitä että töitä on ollut vaikea löytää. Monipuolinen kielitaito avaa kuitenkin monta uutta maailmaa ja auttaa saamaan uusia kontakteja ja ystäviä oman ”kuplan” ympäriltä. Suomessa asuu nyt paljon enemmän ulkomaalaisia kuin parikymmentä vuotta sitten, varsinkin pääkaupunkiseudulla. Vieraita kieltä tarvitaan siis myös enenevissä määrin myös Suomessa.
Haluan edelleen parantaa kielitaitoani jo osaamissani kielissä ja minua kiinnostaa opetella tulevaisuudessa myös arabiaa, urdua, koreaa ja amharan kieltä, jotta voisin helpommin matkustaa näillä kielialueilla ja saada kontaktia paikallisiin.
Ksenia Sormunen